Kun henkinen älykkyys herää, näet maailman toisin.
Henkinen älykkyys tuo elämään uudenlaisen näkökulman.

Kun henkinen älykkyys herää, näet maailman toisin.

Kun henkinen älykkyys herää, näet maailman toisin. Tuolloin voimme vaikuttaa omaaan biogeneettiseen järjestelmäämme tavoilla, joita emme aikaisemmin tienneet mahdollisiksi. Inkarnoidumme ihmiskehoon ensimmäisten seitsemän vuoden aikana. Tuolloin kehossamme ilmenevät geneettiset koodit leimautuvat varjoiksi tai vahvuuksiksi. Perinnöllisyystieteen tutkimuksen mukaan esimerkiksi tiettyihin sairauksiin liittyvät perinnölliset geenit aktivoituvat negatiivisessa kasvuympäristössä ja pysyvät ¨sammuksissa¨ hyvässä kasvuympäristössä. Tietoisella työskentelyllä voimme vaikuttaa tähän geenien aktivoitumiseen myös myöhemmällä iällä.

Koko perinnöllinen elimistömme reagoi ympäristöön ja sisäiseen tilaamme aina tunteiden, mielen ja henkisyyden tasoja myöten. Myönteisessä ympäristössä vahvistumme ja avaamme potentiaaliamme, kun taas negatiivisessa vajoamme kollektiiviseen ¨varjojen valtakuntaan¨.

Kun henkinen älykkyys alkaa herätä, alamme kuitenkin hahmottaa asiaa toisin: Niin kauan kuin olemme sukelluksissa kuin sameassa vedessä, luulemme, että siinä on kaikki. Kunnes äkkiä oivallamme, että on olemassa ilmaa, happea ja valoa. Sen välähdyksen jälkeen jälki sisimmässä on pysyvä. Herää kaipaus herätä omaan itseensä ja samalla johonkin suurempaan kuin itse.

Haasteet ja vaikeudet elämässä eivät kuitenkaan ole kaiken kauniin ja hyvän este – vaan päinvastoin. Elämän paradokseihin kuuluu se, että valo ja varjo, ilo ja suru leikkivät sisällämme. Syvimmän surun kautta voit myös kohdata näkemään suurimman ilon.

Omassa elämässäni olen kokenut kirkkaimmat hetket keskellä suurimpia vaikeuksia. Kun kaikki ulkoinen ympäriltä romahtaa, näkyy olennainen – se millä itselle on oikeasti merkitystä. Mutta ennen kaikkea siellä tiivistyy oman olemuksen kirkkain ydin – Kuka Itse oikeasti on. Itsen selkeydestä käsin tulee mahdolliseksi kokea onnen tunteita myös haasteiden keskellä ja tehdä viisaita valintoja elämän uudesta suunnasta. Silloin myös oma intuitio – sisäinen tieto on vahvimmillaan, kun sille antaa aikaa ja tilaa näkyä. Kun henkinen älykkyys herää, näet maailman ja itsesi toisin.

Herääminen henkiseen älykkyyteen vaatii rohkeutta käsitellä surun ja myös ilon tunteita. Nimetä niitä, tuntea niitä, antautua niille ja hyväksyä ne. Henkinen älykkyys voi myös leikitellä erilaisten tunteiden kanssa tiedostaen kärsimyksen ja ilon, valon ja varjon samanaikaisuuden. Ne kaikki kuuluvat ihmiselämään.

Henkisen hurmiotilan, spontaanin, keholähtöisen ekstaasin kokeminen on korkeimman henkisen älykkyyden muoto. Ekstaasi ei ole kuitenkaan äärimmäistä iloa: se sisältää dualistisen ilon ja surun vuorovaikutuksen sisimmässä, sille antautumisen ja täydellä sydämellä hyväksymisen. Se ei voi olla tavoitetila. Se ilmenee äkillisesti ja voi kadota taas hetkeksi. Se on ennemminkin merkki, vahvistus tai lupaus siitä, että olet oikealla tiellä kohti todellista Itseäsi ja henkisyyden ydintä.

Kun henkinen älykkyys herää, näet maailman toisin. Et nuku enää. Itsesi on hereillä

Anneli Valo

Lue lisää aiheesta verkkosivuiltamme.
Tutustu Itsen johtamisen valmennukseen.

Vastaa

Close Menu
×
×

Cart